Anhigaseeo Korea!!

Heipä hei sinä ystävällinen ja upea maa!

Nyt istutaan Incheonin lentokentällä (joka muuten on valittu maailman parhaaksi lentokentäksi jo parina vuonna peräkkäin) lähtöportti 110:ta tuntumassa ja odotellaan hollantilaisen metallialbatrossin avaavan kintansa, nielaisevan meidät mukaansa ja lennättävän meidät väsymättömästi valtavan Aasian mantereen ylitse takaisin Euroopan kamaralle.

On kyllä ollut kaikin puolin pahuksen hienot vajaat kaksi viikkoa tällä niemimaalla ja poliittinen tilanne sotaharjoituksineen ja ydinsotauhkailuineen on tuonut pikanttia lisämakua (siis mausteisen Korealaisen ruuan lisäksi) tähän toinen toistaan ikimuistoisempien kokemusten täyttämään matkaan.

Viimeiset kolme päivää vietettiin siis taas valtaisan pääkaupungin vilinää ihmetellen ja nähtävyyksiä kierrellen. Tuli käytyä muun muassa massiivisella Joseon-dynastian palatsialueella, Korean kansallismuseossa ja vuoden 2002 jalkapallon MM-kisojen pelaajien pukukopeissa. Lisäksi tehtiin matkamuisto-ostoksia ja yleisesti ottaen vaan nautittiin tunnelmasta kaupungissa, jossa etenkin joulun aikaan on enemmän valoja neliökilometrillä kuin missään muualla koko tällä planeetalla (tämä on siis fakta).

Viimeisestä majoituspaikasta täytynee vielä heittää pari kommentia... Oli nimittäin tapahtumarikkain ja yllättävin majoituspaikka ikinä. Ensin kun saavuttiin annettuun osoitteeseen, omistaja tuli noutamaan meitä autollaan ja sanoi että mennäänkin johonkin muualle. Saavuimme hädin tuskin valmistuneeseen taloon, jossa niin pihamaalla kuin sisälläkinrakennusmiehet huhkivat täydessä touhussa! Kun omistaja siis oli ilmoittanut meille aamulla, että huone on valmis vasta iltapäivällä, hän todellakin ilmeisesti tarkoitti VALMIS, siis loppuun asti rakennnettu. Perille päästyämme emme saaneet nettiä toimimaan, mutta herra lupasi sen toimivan iltaan mennessä. Tässä vaiheessa olimme maksaneet 70 000 wonia. Illalla tulimme perille ja Omistaja pyysi/vaati meitä maksamaan 20 000 wonia lisää (mikä olikin kyllä ihan oikein varuksemme perusteella, sillä oletimmekin masavamme yhteensä tuon 90 000. Nettiä ei kuitenkaan saatu silloinkaan toimimaan kovasta yrityksestä huolimatta. Tässä vaiheessa Englannin matkailuteollisuudesta oppia saaneena vaadin, että koska olimme maksaneet myös netistä, ikäli yhteyksiä ei aamuun mennessä saada auki, niin haluan kompensaatioita. Hän sanoi antavansa 20 000:ni takaisin, mikäli seuraavaan aamupäivään mennessä eivät yhteydet pelaa.

Yöllä heräsimme valtavaan rysähdykseen. Emme tienneet mistä moinen ääni tuli, joten kävimme takaisn nukkumaan. Aamulla vessan oven avatessani löysin äänen aiheuttajan: suuri peili oli pudonnut seinältä ja hajonnut! Onneksi kukaan ei ollut kylppärissä kun se tapahtui... No, illalla palasimme majapaikaan, omistaja pahoitteli kovasti kaikkea tapahtunutta ja antoi 20 000 takaisin. Nettikin tosin saatiin toimimaan illan tunteina. Joten viimeiseksi yöksi saimme kaiken mitä halusimmekin (vessanpeiliä lukuun ottamatta, tosin eihän sitä edes varasuvahvistuksessa luvattu :) ) ja vieläpä alenuuksen kera.

Nyt täytyy kuitenkin lopettaa, koska lentoon lähtö läheneee. Vielä kerran valtavas suuri Gamsahmnida eli kiitos tälle upealle maalle!!! Suosittelen ehdottomasti kaikille travellereille matkakohteeksi. Jos sukeltaa rohkeasti sekaan niin palaa kotiin varmasti rikkaampana kuin sieltä lähti.

Korea hiljenee (siis tämän blogin osalta - muuten vilinä varmasti jatkuu).

I.

Long time no Internet

De asta nici nu am mai actualizat jurnalul de calatorie, sper ca nu v-au speriat vestile despre posibilul razboi dintre cele doua Coreei...

Ultimele patru nopti le-am petrecut in Busan, probabil cel mai frumos oras din Coreea. Nu numai al cincilea port de cargo din lume ci are si cea mai populara plaja din toata tara. A, si cel mai mare magazin universal (Shisegae Department Store) din lume, cu aproape 300 000 m2 de standuri, patinoar si patru etaje de terenuri de golf ! Ne-am plimbat pe faleza, am facut sute de poze (noroc de noua camera care functioneaza mult peste asteptari) si I. a facut o baie in Oceanul Pacific in aplauzele spectatorilor nauciti, noi restul avand chiar si geci de iarna pe noi. Ce mai, suntem vedete locale, mai ales ca in prima seara in Busan a fost o parada ce a precedat primul festival de iluminare a portului (Busan Lighting Festival) pe care vroiam sa o vedem, dar s-a nimerit chiar sa facem parte din parada. :)

Acum suntem in drum spre Seul, in ultima calatorie cu trenul de mare viteza KTX (chiar acum 304 km/h), pentru care am avut un KR Pass de 5 zile cu numar nelimitat de calatorii. L-am folosit pentru excursii de o zi in Gyeongju, Daegu, Ulsan si Daejeon, de unde am luat acest tren acum 20 de minute. Ulsan a ramas nevizitat insa, pentru ca nu ne-am dat seama ca gara KTX e in afara orasului propriu-zis si cum am ajuns acolo spre seara, am hotarat ca nu prea are sens sa ne mai incurcam cu autobuze si metro, doar pentru a petrece maxim 2 ore in Ulsan si am stat pe o banca in gara, asteptand urmatorul tren spre « casa » si facandu-ne tot felul de interpretari cu privire la conflictul dintre Coreei despre care se vorbea la tv dar noi nu puteam intelege o boaba.

Cum am fost deconectati de la net pentru cateva zile si am primit repetate sms-uri din Finlanda care ne intrebau daca ne-am inregistrat la ministerul de externe sau la ambasada cum ca suntem si noi pe aici, am inceput sa ne ingrijoram si sa ne intrebam daca (nu) va fi/este un razboi din calea caruia sa plecam cat mai repede. Coreenii (« nostri ») si-au facut luni exercitiul militar dupa cum si-au planificat, zgandarindu-i pe nord coreeni, care pot fi extrem de imprevizibili. Ar fi un adevarat pacat sa izbucneasca un razboi in peninsula, acum sau mai tarziu, pentru ca e o tarisoara atat de frumoasa si de dezvoltata, iar oamenii sunt extrem de prietenosi… Intr-un final am cumparat The Korean Herald, un cotidian in engleza, am intrat pe net in gara Busan pentru 15 minute si am citit pe BBC ca vecinii nordici nu se vor complica cu un razboi doar pentru acel exercitiu militar, numit de ei « dezgustator ». Pfiu, mergem spre capitala cu inima mai usoara…

In Gyeongju am vizitat templul Bulguksa, protejat de UNESCO, in care ne-am minunat in fata statuilor budiste la care oamenii se inchinau ca noi la icoane. Tot templul a fost construit in jur de anul 965, asa ca am facut o incursiune istorica si religioasa de neuitat. De acolo am urcat 2.2 km pe o poteca de munte pana la un alt templu sapat in stanca (grotto), dar nu am mai intrat, am admirat peisajul din varful muntelui,am « vorbit » cu un alt turist, coreean, care ne-a dat si cartea lui de vizita (am mentionat ca oamenii sunt prietenosi, nu ?), am batut un clopot pentru pace (pe pamant) si am coborat spre oras. In aceeasi zi am continuat drumul spre Daegu, unde se tine anul viitor campionatul mondial de atletism, un oras foarte viu si aglomerat, nu-mi amintesc cati locuitori chiar acum, dar sa tot fie vreo doua milioane de suflete si acolo.

Nu am zis nimic de Jeonju inca, acolo am fost intr-o excursie din Seul si am vizitat un cartier al orasului care s-a pastrat traditional, cu case din lemn si tipicele-i acoperisuri… acolo unde am mancat bibimbap…  mai tineti minte ? :P

Suntem obositi, plimbati si distrati, dar tot e trist ca mai avem doar 3 nopti in Coreea. Vom fi in Seul in tot acest timp, mai avem de vizitat muzeul national si alte temple si templulete, dupa care tragem nadejde sa ajungem in Finlanda odata cu Mos Craciun, daca nu se inzapezesc de tot aeroporturile europene. Aici e frumos, chiar daca e iarna, cu temperaturi de la 14-15 grade in Busan la 7 grade in Seul, macar nu am mai purtat caciula si manusi de vreo 3 zile. :)

Trenul trage in gara, termin aici, in speranta ca putem posta mesajele astea cat mai repede, poate chiar in aceasta seara…

O.

Junassa taas, Busan jäämässä taakse

Eilinen Ulsanin reissu olikin sitten laadultaan melkoisen lystikäs. Hypättiin junasta ulos, ja huomattiin että luotijunien asema olikin aikas kaukana itse kaupungista, jonne olisi päässyt bussilla. Kello oli kuitenkin jo sen verran paljon, että ei oikestaan olisi ollut mitään järkeä lähteä enää bussien kanssa seikkailemaan – ei olisi oikein mitään ehditty nähdä kuitenkaan, joten istua kökötettiin asemalla, puuhailtiin valokuvien kanssa ja käyskenneltiin aseman pihalla vajaan tunnin verran kunnes hypättiin seuraavaan Busanin junaan.

Ja nyt ollaan siis taasen KTX:än kyydissä palailemassa pikkuhiljaa (vaikka vauhti onkin kova) kohti Seoulia. Tarkoituksenamme on tosin poistua junasta jo Daejeonin kaupungissa matkan varrella ja vilkaista vähän mitä tuolla liikenteen solmukoshdalla on tarjota, ennen kuin pyyhkäistään illaksi nukkumaan taas pääkaupungin vilinään.

Huomasin tässä, että sunnuntain tapahtumista en ole vielä raportoinut yhtikäs mitään, joten taidanpa tehdä nyt pienen kertauksen tuon päivän tapahtumista. Ammusella pyyhkäistiin Busanista Singyengjun luotijuna-asemalle, josta otettiin bussi Silla-dynastian aikaiseen ”pääkaupunkiin” Gyeongjuun – tai itse asiassa ajeltiin bussilla suoraan buddhalaistemppellle kaupungin vieressä sijaitsevan vuoren kupeeseen. Olihan niillä siellä Buddhaa ja mmuta patsasta joka lähtöön ja ihan mukavan värikkäitä rakennuksia. Sekä tietysti åitkästi toistatuhatta vuotta historiaa. Vanhoja patsaita ja rakennuksia siis. Temppeliltä päätettiin kiivetä 2,2 kilometrin mittainen patikointipolku vuorenrinnettä ylös kohti Sekoguram Grotto –nimistä toista buddhalaista historiallista paikkaa. Jyrkkä oli mäki ja kyllähän se pisti puuskuttamaan. Takit saivat lähteä harteilta ja vesipullo keveni. Mutta kyllä se oli sen arvoista! Ylhäältä avautuivat henkeäsalpaavat maisemat Gyeongjun kaupungin eteläosiin ja koko valtavaan laaksoon, jonka toisella puolella horisontissa siinsivät korkeat siniset vuorenhuiput. Itse Sekoguran Grottoon emme lopulta vaivautuneet piipahtamaan. Vaikka siellä oleva Buddha-patsas olisikin ollut graniitista veistetty, niin itse paikka ei tuntunut enää vaivan ja pääsymaksun arvoiselta. Sen sijaan soittaa kumautettiin vuorenhuipulla sijaitsevaa rauhan kelloa. Oli kyllä mukavaa saada iso kello soimaan ja ääni kaikumaan alla leviävissä laakson seinämissä.

Vuorella kiipeilyn jälkeen siiirsimme itsemme kaupungin keskustaan, joka ei kyllä ollut mitenkään järisyttävä kokemus. Nähtiin muun muassa Aasian vanhin vielä pystyssä oleva tähtitorni jne. mutta erikoisinta ehkä olivat keskellä kaupunkia sijainneet korkeat ruohon peittämät entisaikojen kuninkaiden hautakummut. Aika erikoista törmätä matalan kerrostalon kokoisiin ruohokukkuloihin kaupungin eskellä modernien kerrostalojen seassa.

Ottaaksemme junapassesitamme kaiken irti, piipahdimme vielä illanahussa Daegun kaupungissa, jossa ensi vuonna loppukesästä järjestetään yleisurheilun MM-kilpailut. Daegu on kyllä kanssa massiivisen kokoinen kaupunki, jonka neonvaloviidakko ja huima ihmisvilinä jaksoi hämmästyttää vielä Seoulin ja Busanin jälkeenkin. Huiken kokemus oli, un eksyttiin eräälle kadulle, joka oli täynnä matkapuheinliikkeitä. Siis kirjaimellisesti TÄYNNÄ, eikä mitään muuta kuin matkapuhelinliikkeitä!! Useiden satojen metrien matkalla seinä seinää vasten kiinni toisissaan ei mitään muuta kuin liikkeitä joissa myytiin puhelimia ja liittymiä. Lähes jokaisessa kaupassa oli U:n muotoinen suuri lasivitriini, jonka takana myyjät esittelivät tuotteita, ja sen lisäksi kauoissa oli järjestään useita tuolien ympäröimiä pöytiä kuin ahvilassa ikään. Näissä asiakkaat sitten istuskelivat ja ilmeisesti testailivat tai muuten tutustuivat puhelinmalleihin. Taloudellisesta näkökulmasta on vaike käsittää miten kaikille noille liikkeille voi riittää asiakkaita. Kaiketi nämä miljoonat ja taas miljoonat ihmiset vahtavat puhelimiaan erittäin usein. Muuta selitystä en oikein pysty keksimään.

Daegussa näimme myös kadun, jolla oli vieri vieressä lemmikkieläinkauppoja, joissa pienet koiranpennit temmelsivät akvaarion tapaisissa pleksikoeissa näyteikkunoissa houkutellen söpöydellään asiakkaita hankkimaan itselleen koiran. En sen suuremmin lähde kommentoimaan toiminnan eettisyyttä tai muuta vastaavaa, koska jos jotain olen tällä matkalla oppinut niin entistä vahvempana sen, että hyvin erilaisen kulttuurin toimia ja tapoja ei pidä heti ensisilmäyksellä tyrmätä ja tuomita omista lähtökohdista käsin. Älkää tuomitko, ettei teitäkin tuomittaisi. Mielenkiintoinen ilmiö joka tapuksessa, kuten sekin kuinka suurissa kaupungeissa kadut näyttävät yleisestikin ottaen järjestäytyvän tiettyä tuoteryhmää myyvien kauppojen mukaan. Mainitsemani esimerkit kännyköistä ja lemmikeistä eivät suinkaan ole aoinoita tapauksia, jossa samaa tavaraa myyvät liikkeet ovat sijoittuneet saman kadun varteen. Päin vastoin, täällä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus että yhdellä kadunpätlällä myydään yhdenaista tavaraa: jossakin kenkiä, toisessa rautatavaraa, kolmannessa kalaa, neljänneesä vihanneksia, viidennessä matkamuistoja jne. jne.

Ennen kuin lopetan kirjoittelun tältä erää, niin voisin vielä hiukan kertoilla lauantaipäivästämme Busanissa. hiukan pidempään levättyämme suuntasimme Koreassa tunnetulle Hayendaen hiekkarannalle kaupungin pohjoisempaan osaan omana vakkaana suunitelmanani pulahtaa tyynenmeren aaltoihin näin joulukkun kunniaksi. Täytyy sanoa että ranta oli kerrassaan häikäisevän kaunis ja uimaretkikin perin onnistunut. Kun ruesin vähentämään vaatetusta rannan tuntumassa alkoivat päät kääntyillä ja kamerat naksua ja tahti sen kun kiihtyi kun aloin päättäväisesti marssia aaltoihin. O sanoi sttä siinä vaiheessa kun pääsin veteen alkoi osa rannan väestä taputtaa käsiään ja hurrata :) Ottaen huomioon veden lämpötilan ja päivän aurinkoisuuden ei suoritus mielestäni kyllä ollut lainkaan sieltä hurjimmasta päästä, mutta joka tapauksessa oli mukava syöksä aaltoihin ja tehdä pieni uimalenkki joulukkuun auringon lämmittäessä taivaalla. Vedestä noustessani pari Kalifornialaistyttöä syksähti juttelemaan kanssani ja halusivat samaan kuvaan. Toinen sanoi kuinka hänellä teki itsellään mieli uimaan, mutta ei halunnut kastella itseään kun heillä oli tarkoitus mennä juuri syömään. Kun sen jälkeen sitten kuivailin itseäni pyyhkeellä näimme kuinka hän juoksi yli puolireiteen ulottuvaan veteen farkut jalassa ja päätin että nyt on hullun suomalaisen vuoro pyytää päästä samaan kuvaan ehkä vielä hullumman amerikkalaisen kanssa. Niinpä otiime pari kuvaa lisää vedessä seisoskellen ja toivottelimme toisillemme hyvää matkan jatkoa. Jäin vain ihmettelemään mitä ravintolassa sanotaan jos hän marssii sinne märissä farkuissa... Joka tapauskessa äärimmäisen hauska ja mieltänostettava kokemus uimaretkeni Haeyndae-beachille siis oli. Sen jälkeen vielä vielä kävellä reippailimme fantastisia maisemia ihanstellen pitkin beachin reunasta alkavaa kävelypolkua pitin valokuvia napsien, riippusiltoja ylitellen ja auringosta nauttien Busanin APEC-houselle. Tämän merenrantapavilijongin upeissa puitteissa siis pidettiin vuoden 2005 Aasian-Tyymenmeren alueen APEC huippukokous.

Päivitys poliittisesta tilanteesta lienee vielä paikallaan: Etelä-Korea siis toteutti eilen kovapanosammuntasotaharjoituksensa kiistellyllä Yengpyejongin saarella, mutta Luojan kiitos kommunistinen Korea ei reagoinut harjoitukseen muuten kuin ilmoittamalla ettei se näe tarpeelliseksi reagoida. Toistaiseksi siis näyttäisi taas olevan maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahot, kuten joulun alla kuuluukin – tosin molempien maiden armeijat ovat edelleen korkean valmiuden tilassa, mutta se nyt ei liene mitään uutta tällä niemimaalla.

On muuten aika hienoa miten konduktöörit ja muu junahenkilökunta aina kumartaa matkustajille vaunusta poistuessaan...saattaisi vaikuttaa aika erikoiselta jos näkisi VR:än läski-Petejen ja hilse-Patejen (viitaus Ismo Leikolan ”Pendoliino” –lauluun) tekevän samoin :)

I.

Internetin puutteen tuskaa turvalissuuuspoliittisen varjon alla

Taasen istutaan junassa. Tällä kertaa ihan vaan piipahtamaan tuolla Ulsanin kaupungissa tässä illan kahussa. Viimeinen yö Busanissa edessä ja sitten suunnataan taas kohti Seoulia. Pariin päivään ei olla päästy nettiin, minkä takia ovat nämä blogipostitkin jääneet tähän läppärille jumittamaan. Suurin ongelma ei tosin ole blogipostien julkaisematta jääminen, vaan pimennossa eläminen. Kotisuomesta tipahtelee tekstiviestien muodossa silloin tällöin pieniä paloja Korean niemimaan kiristyneestä tilanteesta, mutta kun ei kieltä ymmärrä, niin on pahuksen vaikea sanoa mtä tilanteesta ollaan täällä mieltä. Se nyt ainakin tiedetään, että sijaintivaltiomme Etelä-Korea aloitti taas sotaharjoitukset läntisellä merialueella kohtalaisen lähellä Pohjoisen rajaa ja että YK:n turvallisuusneuvoston eilinen Venäjän toimesta kokoon kutsuttu tapaaminen ei saanut mitään merkittävää aikaan... No, Seoulia tuskin ainakaan vielä pommitetaan kun tämäkin juna kerran on sinne matkalla ja aseman telkkareissa näytetään joko urheilua, talkshowta tai saippuaoopperaa :)

Lisäksi olisi varmaan tässä tilanteessa ollut hyvä tehdä matkustusilmoitus ulkoministeriöön, niin tilanteen kuumentuessa liikaa voisivat varmasti ainakin sieltä päin ottaa yhteyttä meihin. Ilmoituksen tekeminen kun lähtiessä unohtui ja nyt kun vanhemmilta tipahtelee huolestuneempia viestejä niin olisin sen viimeistään eilen tehnyt, mutta kun ei pääse sinne nettiin...Tuskin tässä kuitenkaan mitän suurta syytä huoleen tällä hetkellä on – uutiset minittäin juuri alkoivat junan telkkarissa ja ykkösuutinen koskee taloutta, nyt näyttävä jotain farmarieta, ja sitten taas pankkeja.

Tämän turvallisuuspoliittisen varjon alla on elo muuten kyllä ollut perin mukavaa. Muita varjoja ei ole paljon näkynyt ja aurinko on paistaa helottanut täällä Korean niemimaan eteläosissa siihen malliin, että tänään piti uskomattoman upeissa maisemissa merenrantapolkua kävellessä vähentää vaatetusta pelkkään T-paitaan ja silti meinasi olla lämmin. Ensimmäinen kerta kun joulukuussa poltin hiukan nahkaani. Ei taitaisi kotimaassa onnistua talvipäivänseisauksen aattona mokoma suoritus. Lauantaina tuli sitä paitsi käytyä uimassakin muiden rannalla käyskentelijöiden ihmetyseksi ja riemuksi. Tyynen valtameren vesi yllätti kyllä positiivisesti – olin varautunut huomattavasti hyisempään suoritukseen. Eihän se toki mitään hellevettä ollut, mutta pystyi ihan kunnolla uimaan ilman että suuremmin rupesi palelemaan. Mutta näistä taas myöhemmin lisää, nyt juna saapuu Ulsaniin.

I.

Etelä-Korean ihmeitä Seoulin ulkopuolella

Edellinen tekstinpätkä oli siis kirjoitettu matkalla Jeonjun kaupunkiin, joten taidan nyt tässä heti kärkeen kertoilla hiukan tuosta reissusta. Bussimatka sujui mukavasti lumisen vuoristomaiseman lomassa ja matkalla pysähdyttiin hetkeksi korealaisella huoltoasemalla , joka poikkesi melkoisesti suomalaisesta ABC-pyypistä.  Pysäkki muodostui kähinnä suurista vessoista sekä useista erilaisia välipaloja ja naposteltavia myyvistä kojuista. Yhtenäistä lämmintä sisätilaa ei siis täkäläisessä mallissa näytä olevan.

Jouhevasti päästiin siis perille Jeosan-dynastian alkulähteille, josta löytyi suurehkon modernin kaupungin keskeltä satojen hehtaarien kokoinen isoa ulkoilmamuseota muistuttanut vahna kylä mustatiilikattoisine perinteisine Korealaisine rakennuksineen. Monessa rakennuksessa sijaitsi nykyään mitä erilaisimpia käsityö-ym. puoteja, joissa sopi ihastella Korealaista osaamista.

Nähtävyyskorttelin ehkä merkittävimpänä rakennuksena voidaan pitää Kungfutselaista temppeliä, jonka yhteydessä olevissa museoissa ja näyttelyissä selvisi, että tässä Koren valtion ”uskontona” aina vuoteen 1910 saakka vaikuttaneessa elämänkatsomuksessa esi-isillä ja etenkin kuninkaiden potreteilla oli suorastaan käsittämättömän suuri merkitys. Esimerkiksi juuri tuo Jeosanin rituaalimenoja varten rakennettu temppelin tapainen oli rakennettu yksinomaan dynastian perustajan kuningas Taejun potretin säilyttämiseen ja palvomiseen. Täytyy sanoa, että mun mielestä menne kyllä aika pitkälle, että yhtä kuvaa varten järjestetään suuria seremonioita ja sen laatikkoa tarvitaan kantamaan yli 20 miestä kun sitä siiretään kaupungista toiseen. Puhumattakaan niistä useista kymmenistä elli jopa sadoista sotilaista ja muista virkamiehistä jotka kulkueessa aikoinaan liikkuivat...

Jeonjussa meidän piti tietysti käydä myös ravintolassa syömässä alueelta kotoisin olevaa erästä Korean kansallisruokaa nimeltä Bibinbab. Kyseinen ruokalajike koostuu siis yli 20 eri raakaineesta ja sisältää ainakin riisiä, lihaa, punapippuritahnaa, ituja, merilevää, kananmunaa, porkkanaa ja ties mitä muuta. Lisäksi annoksen kassa tarjoillaan tusinan verran muita toinen toistaan kummalisempia lisukkeita. Täytyy kyllä myöntää että melkoinen oli kokemus. Itse sain pääruokakuppini tyhjäksi ihan kunnialla ilman sen suurempia jälkiseurauksia, mutta lisukkeista suurin osa jäi maistamisen tasolle. O:kin taisteli urhoollisesti oman annoksensa kanssa ja saikin suuren osan syötyä, mutta illalla vatsa nostikin aiheesta melkoisen metakan. Ikävien poltteluiden ja vessaretken myötä aamuun asti kuitenkin selvittiin.

Perjantai-aamuna olikin sitten aika heittää Seoulille tällä erää hyvästit ja suunnata vikkelällä KTX-junalla kohti kaakkoisrannikon helmeä Busania. En malta olla jo tässä vaiheessa sanomatta että on muuten aivan uskoattoman upea kaupunki! Heti ensimmäisenä iltana pyyhkäistiin Busan Towerin huipulle ihailemaan henkeäsalpaavaa meren, vuorten ja kaupunkimaiseman sulokasta leikkiä ja piipahdettiin pikaisesti musiikki-instrumentteja maailman eri kolkista esittelevässä museossa. Sen jälkeen suunnattiin vilkaalle kauppakadulle jälleen ruuan metsästykseen ja tällä kertaa löydettiin molemåien vatsoja ja makunystyröitä miellyttänyt ravintola, jossa nautiskeltiin vatsamme teydeltä illallista. Annosta tuodessaan tarjoilija minua varoitteli, että tulista on, mutta yllätyin positiivisesti kun kitalaki ei lentänytkään kattoon sillä laila kuin pelkäsin ja kuten parina iakaisempana päivänä oli käynyt. Vai lieneekä kentis suuni jo jossain määrin tottunut paikallisen kipakkaam maustamiseen.

Herkuttelun jälkeen suuntasimme kohti paikkaa, jossa meillä oli tarkoitus seurata kaikkien aikojen ensimmäisen Busan Port Lighting festivaalin aaton paraatia. Tilanne sai kuitenkin yjjätyskäänteen, kun meidän siinä palloillessa eräs mies tuli kyselemään tarvitsemmeko apua. Koetimme kyselläparaatin kulkureittiä ja herra ei oikein ymmärtänyt, jpten kysisi että osaammeko saksaa. Koskaan ei näköjään voi tietää milloin kielitaidolle tulee käyttöä! Vaihdoimme siis kommunikoinnin saksan kielleen, vaihdoimme kuulumisia ja herra kertoili vähän omasta opiskeluajastaan Seuegartissa, kunnes pääsimme itse asiaan ja hän sanoi että meidän tarvitsee vain odotella 10 minuuttia ja voimme liittyä itse paraatiin...loistavata! Niimpä sai,,e hetken päästä käsiimme elektoniset, kiivaasti välkkyvät valotikut ja eräs Korealainen mies lahjoitti O:lle punaisena hohtavat poron sarvet. Niin olimmekin yhtäkkiä muuttuneet paraatin katsojista osallistujiksi. Niin siinä sitten kävi, että Elvis-hahmon ja Paavo pesusienen ohella kaikkien aikojen ensimmäisen Busanin satamafestivaalin yhdeksi ehdottomaksi vetonaulaksi paikallisten TV-kanavien ja katujen varsilla kulkuetta seuranneiden ihmiste keskuudessa muodostui villisti pomppinut,  katsojille vilkutellut ja LED-sauvoja heilutellut eurooppalaispariskunta J

Päivän päätteeksi teimme kolmen vartin kävelyretken takaisin motellillemme. Tuosta matkasta reilu puli tuntia taittui kokonaan maan alaisten ostoskeskusten läpi kävellen – kyllä tämän kaupunki-infrastuktuurin ja putiikkien vilinän rinnalla Koskikeskukset ja Ideaparkit vaikuttavat auttamattoman kalpeilta. Ja nyt tosiaan puhutaan kaupungista, jonka nimeä ei varmasti enemmistö suomalaisita ole koskaan kuullutkaan, vaikka tässä 3,6 miljoonan asukkaan kyläpahasessa sijaitseekin maailman viidenneksi suurin konttisatama ja maailman suurin tavaratalo...mutta näistä lisää myöhemmin, nyt alkaa kello olla jo sen verran paljon, että lienee paikallaa heittäytyä lepoon että jaksaa taas huomenna seikkailla.

I.