Edellinen tekstinpätkä oli siis kirjoitettu matkalla Jeonjun kaupunkiin, joten taidan nyt tässä heti kärkeen kertoilla hiukan tuosta reissusta. Bussimatka sujui mukavasti lumisen vuoristomaiseman lomassa ja matkalla pysähdyttiin hetkeksi korealaisella huoltoasemalla , joka poikkesi melkoisesti suomalaisesta ABC-pyypistä. Pysäkki muodostui kähinnä suurista vessoista sekä useista erilaisia välipaloja ja naposteltavia myyvistä kojuista. Yhtenäistä lämmintä sisätilaa ei siis täkäläisessä mallissa näytä olevan.
Jouhevasti päästiin siis perille Jeosan-dynastian alkulähteille, josta löytyi suurehkon modernin kaupungin keskeltä satojen hehtaarien kokoinen isoa ulkoilmamuseota muistuttanut vahna kylä mustatiilikattoisine perinteisine Korealaisine rakennuksineen. Monessa rakennuksessa sijaitsi nykyään mitä erilaisimpia käsityö-ym. puoteja, joissa sopi ihastella Korealaista osaamista.
Nähtävyyskorttelin ehkä merkittävimpänä rakennuksena voidaan pitää Kungfutselaista temppeliä, jonka yhteydessä olevissa museoissa ja näyttelyissä selvisi, että tässä Koren valtion ”uskontona” aina vuoteen 1910 saakka vaikuttaneessa elämänkatsomuksessa esi-isillä ja etenkin kuninkaiden potreteilla oli suorastaan käsittämättömän suuri merkitys. Esimerkiksi juuri tuo Jeosanin rituaalimenoja varten rakennettu temppelin tapainen oli rakennettu yksinomaan dynastian perustajan kuningas Taejun potretin säilyttämiseen ja palvomiseen. Täytyy sanoa, että mun mielestä menne kyllä aika pitkälle, että yhtä kuvaa varten järjestetään suuria seremonioita ja sen laatikkoa tarvitaan kantamaan yli 20 miestä kun sitä siiretään kaupungista toiseen. Puhumattakaan niistä useista kymmenistä elli jopa sadoista sotilaista ja muista virkamiehistä jotka kulkueessa aikoinaan liikkuivat...
Jeonjussa meidän piti tietysti käydä myös ravintolassa syömässä alueelta kotoisin olevaa erästä Korean kansallisruokaa nimeltä Bibinbab. Kyseinen ruokalajike koostuu siis yli 20 eri raakaineesta ja sisältää ainakin riisiä, lihaa, punapippuritahnaa, ituja, merilevää, kananmunaa, porkkanaa ja ties mitä muuta. Lisäksi annoksen kassa tarjoillaan tusinan verran muita toinen toistaan kummalisempia lisukkeita. Täytyy kyllä myöntää että melkoinen oli kokemus. Itse sain pääruokakuppini tyhjäksi ihan kunnialla ilman sen suurempia jälkiseurauksia, mutta lisukkeista suurin osa jäi maistamisen tasolle. O:kin taisteli urhoollisesti oman annoksensa kanssa ja saikin suuren osan syötyä, mutta illalla vatsa nostikin aiheesta melkoisen metakan. Ikävien poltteluiden ja vessaretken myötä aamuun asti kuitenkin selvittiin.
Perjantai-aamuna olikin sitten aika heittää Seoulille tällä erää hyvästit ja suunnata vikkelällä KTX-junalla kohti kaakkoisrannikon helmeä Busania. En malta olla jo tässä vaiheessa sanomatta että on muuten aivan uskoattoman upea kaupunki! Heti ensimmäisenä iltana pyyhkäistiin Busan Towerin huipulle ihailemaan henkeäsalpaavaa meren, vuorten ja kaupunkimaiseman sulokasta leikkiä ja piipahdettiin pikaisesti musiikki-instrumentteja maailman eri kolkista esittelevässä museossa. Sen jälkeen suunnattiin vilkaalle kauppakadulle jälleen ruuan metsästykseen ja tällä kertaa löydettiin molemåien vatsoja ja makunystyröitä miellyttänyt ravintola, jossa nautiskeltiin vatsamme teydeltä illallista. Annosta tuodessaan tarjoilija minua varoitteli, että tulista on, mutta yllätyin positiivisesti kun kitalaki ei lentänytkään kattoon sillä laila kuin pelkäsin ja kuten parina iakaisempana päivänä oli käynyt. Vai lieneekä kentis suuni jo jossain määrin tottunut paikallisen kipakkaam maustamiseen.
Herkuttelun jälkeen suuntasimme kohti paikkaa, jossa meillä oli tarkoitus seurata kaikkien aikojen ensimmäisen Busan Port Lighting festivaalin aaton paraatia. Tilanne sai kuitenkin yjjätyskäänteen, kun meidän siinä palloillessa eräs mies tuli kyselemään tarvitsemmeko apua. Koetimme kyselläparaatin kulkureittiä ja herra ei oikein ymmärtänyt, jpten kysisi että osaammeko saksaa. Koskaan ei näköjään voi tietää milloin kielitaidolle tulee käyttöä! Vaihdoimme siis kommunikoinnin saksan kielleen, vaihdoimme kuulumisia ja herra kertoili vähän omasta opiskeluajastaan Seuegartissa, kunnes pääsimme itse asiaan ja hän sanoi että meidän tarvitsee vain odotella 10 minuuttia ja voimme liittyä itse paraatiin...loistavata! Niimpä sai,,e hetken päästä käsiimme elektoniset, kiivaasti välkkyvät valotikut ja eräs Korealainen mies lahjoitti O:lle punaisena hohtavat poron sarvet. Niin olimmekin yhtäkkiä muuttuneet paraatin katsojista osallistujiksi. Niin siinä sitten kävi, että Elvis-hahmon ja Paavo pesusienen ohella kaikkien aikojen ensimmäisen Busanin satamafestivaalin yhdeksi ehdottomaksi vetonaulaksi paikallisten TV-kanavien ja katujen varsilla kulkuetta seuranneiden ihmiste keskuudessa muodostui villisti pomppinut, katsojille vilkutellut ja LED-sauvoja heilutellut eurooppalaispariskunta J
Päivän päätteeksi teimme kolmen vartin kävelyretken takaisin motellillemme. Tuosta matkasta reilu puli tuntia taittui kokonaan maan alaisten ostoskeskusten läpi kävellen – kyllä tämän kaupunki-infrastuktuurin ja putiikkien vilinän rinnalla Koskikeskukset ja Ideaparkit vaikuttavat auttamattoman kalpeilta. Ja nyt tosiaan puhutaan kaupungista, jonka nimeä ei varmasti enemmistö suomalaisita ole koskaan kuullutkaan, vaikka tässä 3,6 miljoonan asukkaan kyläpahasessa sijaitseekin maailman viidenneksi suurin konttisatama ja maailman suurin tavaratalo...mutta näistä lisää myöhemmin, nyt alkaa kello olla jo sen verran paljon, että lienee paikallaa heittäytyä lepoon että jaksaa taas huomenna seikkailla.
I.
No comments:
Post a Comment