Eilinen Ulsanin reissu olikin sitten laadultaan melkoisen lystikäs. Hypättiin junasta ulos, ja huomattiin että luotijunien asema olikin aikas kaukana itse kaupungista, jonne olisi päässyt bussilla. Kello oli kuitenkin jo sen verran paljon, että ei oikestaan olisi ollut mitään järkeä lähteä enää bussien kanssa seikkailemaan – ei olisi oikein mitään ehditty nähdä kuitenkaan, joten istua kökötettiin asemalla, puuhailtiin valokuvien kanssa ja käyskenneltiin aseman pihalla vajaan tunnin verran kunnes hypättiin seuraavaan Busanin junaan.
Ja nyt ollaan siis taasen KTX:än kyydissä palailemassa pikkuhiljaa (vaikka vauhti onkin kova) kohti Seoulia. Tarkoituksenamme on tosin poistua junasta jo Daejeonin kaupungissa matkan varrella ja vilkaista vähän mitä tuolla liikenteen solmukoshdalla on tarjota, ennen kuin pyyhkäistään illaksi nukkumaan taas pääkaupungin vilinään.
Huomasin tässä, että sunnuntain tapahtumista en ole vielä raportoinut yhtikäs mitään, joten taidanpa tehdä nyt pienen kertauksen tuon päivän tapahtumista. Ammusella pyyhkäistiin Busanista Singyengjun luotijuna-asemalle, josta otettiin bussi Silla-dynastian aikaiseen ”pääkaupunkiin” Gyeongjuun – tai itse asiassa ajeltiin bussilla suoraan buddhalaistemppellle kaupungin vieressä sijaitsevan vuoren kupeeseen. Olihan niillä siellä Buddhaa ja mmuta patsasta joka lähtöön ja ihan mukavan värikkäitä rakennuksia. Sekä tietysti åitkästi toistatuhatta vuotta historiaa. Vanhoja patsaita ja rakennuksia siis. Temppeliltä päätettiin kiivetä 2,2 kilometrin mittainen patikointipolku vuorenrinnettä ylös kohti Sekoguram Grotto –nimistä toista buddhalaista historiallista paikkaa. Jyrkkä oli mäki ja kyllähän se pisti puuskuttamaan. Takit saivat lähteä harteilta ja vesipullo keveni. Mutta kyllä se oli sen arvoista! Ylhäältä avautuivat henkeäsalpaavat maisemat Gyeongjun kaupungin eteläosiin ja koko valtavaan laaksoon, jonka toisella puolella horisontissa siinsivät korkeat siniset vuorenhuiput. Itse Sekoguran Grottoon emme lopulta vaivautuneet piipahtamaan. Vaikka siellä oleva Buddha-patsas olisikin ollut graniitista veistetty, niin itse paikka ei tuntunut enää vaivan ja pääsymaksun arvoiselta. Sen sijaan soittaa kumautettiin vuorenhuipulla sijaitsevaa rauhan kelloa. Oli kyllä mukavaa saada iso kello soimaan ja ääni kaikumaan alla leviävissä laakson seinämissä.
Vuorella kiipeilyn jälkeen siiirsimme itsemme kaupungin keskustaan, joka ei kyllä ollut mitenkään järisyttävä kokemus. Nähtiin muun muassa Aasian vanhin vielä pystyssä oleva tähtitorni jne. mutta erikoisinta ehkä olivat keskellä kaupunkia sijainneet korkeat ruohon peittämät entisaikojen kuninkaiden hautakummut. Aika erikoista törmätä matalan kerrostalon kokoisiin ruohokukkuloihin kaupungin eskellä modernien kerrostalojen seassa.
Ottaaksemme junapassesitamme kaiken irti, piipahdimme vielä illanahussa Daegun kaupungissa, jossa ensi vuonna loppukesästä järjestetään yleisurheilun MM-kilpailut. Daegu on kyllä kanssa massiivisen kokoinen kaupunki, jonka neonvaloviidakko ja huima ihmisvilinä jaksoi hämmästyttää vielä Seoulin ja Busanin jälkeenkin. Huiken kokemus oli, un eksyttiin eräälle kadulle, joka oli täynnä matkapuheinliikkeitä. Siis kirjaimellisesti TÄYNNÄ, eikä mitään muuta kuin matkapuhelinliikkeitä!! Useiden satojen metrien matkalla seinä seinää vasten kiinni toisissaan ei mitään muuta kuin liikkeitä joissa myytiin puhelimia ja liittymiä. Lähes jokaisessa kaupassa oli U:n muotoinen suuri lasivitriini, jonka takana myyjät esittelivät tuotteita, ja sen lisäksi kauoissa oli järjestään useita tuolien ympäröimiä pöytiä kuin ahvilassa ikään. Näissä asiakkaat sitten istuskelivat ja ilmeisesti testailivat tai muuten tutustuivat puhelinmalleihin. Taloudellisesta näkökulmasta on vaike käsittää miten kaikille noille liikkeille voi riittää asiakkaita. Kaiketi nämä miljoonat ja taas miljoonat ihmiset vahtavat puhelimiaan erittäin usein. Muuta selitystä en oikein pysty keksimään.
Daegussa näimme myös kadun, jolla oli vieri vieressä lemmikkieläinkauppoja, joissa pienet koiranpennit temmelsivät akvaarion tapaisissa pleksikoeissa näyteikkunoissa houkutellen söpöydellään asiakkaita hankkimaan itselleen koiran. En sen suuremmin lähde kommentoimaan toiminnan eettisyyttä tai muuta vastaavaa, koska jos jotain olen tällä matkalla oppinut niin entistä vahvempana sen, että hyvin erilaisen kulttuurin toimia ja tapoja ei pidä heti ensisilmäyksellä tyrmätä ja tuomita omista lähtökohdista käsin. Älkää tuomitko, ettei teitäkin tuomittaisi. Mielenkiintoinen ilmiö joka tapuksessa, kuten sekin kuinka suurissa kaupungeissa kadut näyttävät yleisestikin ottaen järjestäytyvän tiettyä tuoteryhmää myyvien kauppojen mukaan. Mainitsemani esimerkit kännyköistä ja lemmikeistä eivät suinkaan ole aoinoita tapauksia, jossa samaa tavaraa myyvät liikkeet ovat sijoittuneet saman kadun varteen. Päin vastoin, täällä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus että yhdellä kadunpätlällä myydään yhdenaista tavaraa: jossakin kenkiä, toisessa rautatavaraa, kolmannessa kalaa, neljänneesä vihanneksia, viidennessä matkamuistoja jne. jne.
Ennen kuin lopetan kirjoittelun tältä erää, niin voisin vielä hiukan kertoilla lauantaipäivästämme Busanissa. hiukan pidempään levättyämme suuntasimme Koreassa tunnetulle Hayendaen hiekkarannalle kaupungin pohjoisempaan osaan omana vakkaana suunitelmanani pulahtaa tyynenmeren aaltoihin näin joulukkun kunniaksi. Täytyy sanoa että ranta oli kerrassaan häikäisevän kaunis ja uimaretkikin perin onnistunut. Kun ruesin vähentämään vaatetusta rannan tuntumassa alkoivat päät kääntyillä ja kamerat naksua ja tahti sen kun kiihtyi kun aloin päättäväisesti marssia aaltoihin. O sanoi sttä siinä vaiheessa kun pääsin veteen alkoi osa rannan väestä taputtaa käsiään ja hurrata :) Ottaen huomioon veden lämpötilan ja päivän aurinkoisuuden ei suoritus mielestäni kyllä ollut lainkaan sieltä hurjimmasta päästä, mutta joka tapauksessa oli mukava syöksä aaltoihin ja tehdä pieni uimalenkki joulukkuun auringon lämmittäessä taivaalla. Vedestä noustessani pari Kalifornialaistyttöä syksähti juttelemaan kanssani ja halusivat samaan kuvaan. Toinen sanoi kuinka hänellä teki itsellään mieli uimaan, mutta ei halunnut kastella itseään kun heillä oli tarkoitus mennä juuri syömään. Kun sen jälkeen sitten kuivailin itseäni pyyhkeellä näimme kuinka hän juoksi yli puolireiteen ulottuvaan veteen farkut jalassa ja päätin että nyt on hullun suomalaisen vuoro pyytää päästä samaan kuvaan ehkä vielä hullumman amerikkalaisen kanssa. Niinpä otiime pari kuvaa lisää vedessä seisoskellen ja toivottelimme toisillemme hyvää matkan jatkoa. Jäin vain ihmettelemään mitä ravintolassa sanotaan jos hän marssii sinne märissä farkuissa... Joka tapauskessa äärimmäisen hauska ja mieltänostettava kokemus uimaretkeni Haeyndae-beachille siis oli. Sen jälkeen vielä vielä kävellä reippailimme fantastisia maisemia ihanstellen pitkin beachin reunasta alkavaa kävelypolkua pitin valokuvia napsien, riippusiltoja ylitellen ja auringosta nauttien Busanin APEC-houselle. Tämän merenrantapavilijongin upeissa puitteissa siis pidettiin vuoden 2005 Aasian-Tyymenmeren alueen APEC huippukokous.
Päivitys poliittisesta tilanteesta lienee vielä paikallaan: Etelä-Korea siis toteutti eilen kovapanosammuntasotaharjoituksensa kiistellyllä Yengpyejongin saarella, mutta Luojan kiitos kommunistinen Korea ei reagoinut harjoitukseen muuten kuin ilmoittamalla ettei se näe tarpeelliseksi reagoida. Toistaiseksi siis näyttäisi taas olevan maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahot, kuten joulun alla kuuluukin – tosin molempien maiden armeijat ovat edelleen korkean valmiuden tilassa, mutta se nyt ei liene mitään uutta tällä niemimaalla.
On muuten aika hienoa miten konduktöörit ja muu junahenkilökunta aina kumartaa matkustajille vaunusta poistuessaan...saattaisi vaikuttaa aika erikoiselta jos näkisi VR:än läski-Petejen ja hilse-Patejen (viitaus Ismo Leikolan ”Pendoliino” –lauluun) tekevän samoin :)
I.
No comments:
Post a Comment