Vihdoinkin pihalla – eli ensimmäiset reissut Nikosian ulkopuolelle

Melkein kuukauden kerkesin olla möllöttää Nikosiassa ja totutella vaihto-opiskelijan arkeen ennen kuin pääsin avartamaan näköalojani Kyproksen saaren suhteen, mutta menneenä viikonloppuna aloitettiinkin O:n kanssa kotimaanmatkailu ihan kunnon rytinällä. Molemmat kun järjesteltiin opintokuviomme siten, että perjantaina ei tarvitse tunneille vaivautua, niin viime perjantaina ampaistiin heti aamupäivästä kohti Nikosian pikavuoroliikenteen bussipysäkkiä ja suunnattiin nokka kohti Pafosta, josta oltiin varattu itsellemme kohtuuttoman edullinen hotellimajoitus yhdeksi yöksi. Lauantaina sitten palattiin kotiin nukkumaan ja sunnuntaina heti aamutuimaan liityttiin Kyproksen kamerunilaisen opiskelijajärjestön iloisen joukon jatkeeksi ja käytiin heittämässä äärimmäisen onnistunut vuoristoekskursio Kyproksen korkeimman vuoren rinteille Trodos-vuoristoon. Näistä reissuista ajattelin jakaa muutaman ajatuksen tätä blogia lukemaan eksyneiden immeisten kanssa.

Ihan tässä heti kärkeen täytyy mainita, että vaikka Kyproksen julkinen liikenne ei ihan sieltä toimivammasta päästä olekaan, niin pitkänmatkan bussiliikenne on EU:n mittapuulla (ja etenkin Suomeen verrattuna) lähes rikollisen halpaa. Nikosiasta kaikkein kauimpana oleva merkittävä kaupunki on juurikin tuo Pafos n. 150km:n päässä. Matka sinne kestää vajaat pari tuntia ja opiskelijalippu kustantaa karmaisevat 2,5 euroa suuntaansa :D Normaalihintainen lippu on tosin 5 yhteiseurooppalaista rahayksikköä, mutta eipä sekään ole hinnalla pilattu siihen nähden, että samanmittaisesta matkasta saa suomen bussiliikenteessä pulittaa lähes viisinkertaisen hinnan. Näihin järkyttäviin matkakustannuksiin kun vielä lisättiin majoitus hiukan rapistuneessa mutta mukavassa uima-altaallisessa hotellissa (koetan laittaa siitä jonkun kuvan tänne näytille myös), josta jouduttiin kahdestaan pulittamaan kokonaista 10 eurova ja viisikytä senttiä, niin matkojen ja majoituksen hinnaksi tällä Pafoksen reissulla tuli tuskalliset 20,50€ kahdelta hengeltä :D

Mutta rahalässytyksestä sitten asiaan… Pafos helmikuussa oli melkoisen mielenkiintoinen kokemus. Suomalaisilla standardeilla keli oli ihan kesäinen – T-paidassa tarkeni huoletta ja tuli uimakausi avattua välimeren aalloissa. Veden lämpötila oli ilmeisesti siinä 17 celsiusasteen nurkille, joten hyvin tarkeni aalloissa keinua ja uimalenkkiä tehdä, mutta eipä tarvinnut muita uimareita väistellä… Pari muutakin ”talvi”uimaria kyllä reissun aikana näin, mutta samaan aikaan ei kanssani muita hulluja aaltoihin sattunut. Yksi mies kyllä oli ilmeisesti käynyt aikaisemmin pulahtamassa (koska hiukset olivat märät ja tuli pukukopista) ja moikkasi minua tiettävän oloisena vastaan kävellessään kun suuntasin kohti suihkua :) Sen lisäksi että uimareita ei ruuhkaksi asti ollut, niin hyvin mahtui kyllä liikkumaan turistialueella muutenkin. Siellä täällä maleksi satunnainen eläkeikäinen Brittipariskunta, mutta muuten oli kyllä hiljaista. Kävelykadut jotka epäilemättä muutaman kuukauden päästä kuhisevat elämää olivat aavemaisen autioita ja ravintolat hiiren hiljaisia. Osa kyllä oli auki, mutta vain muutama satunnainen turisti siellä täällä rannan tuntumassa pöydissä istui.

Muutenkin Pafos vaikuttaa kyllä olevan melkoinen pikku-Britania, joka on siirretty Lontoon sateesta etelän aurinkoon. joka ainut kuppila tarjoilee englantilaista aamiaista (jonka valmistuksessa mainostettiin käytettävän Britannialaisia raaka-aineita), Fish and Chipsejä ja muita kuningaskunnan hittituotteita. Lisäksi turistialueella ei paljon Kreikan kielen lukutaitoa tarvitse, kun kaikki tekstit kaupoissa ja kuppiloissa ovat lähtökohtaisesti englanniksi. Myös itse myymälät muistuttavat huimasti vaikkapa Lyndhurstin pikkukaupungin pääkadun putiikkeja, joten täytyy myöntää, että tuli häiritsevän kotoinen olo…

Perjantai-iltana ihmeteltiin auringon vajoamista punertavana pallona Välimereen (odotin että olisin kuullut sihauksen ja nähnyt höyryä, mutta ihan hiljaisesti tuo sinne vajosi), kuljettiin Paavalin jalanjäljissä, vierailtiin Kyproksen parhaiten säilyneessä kristittyjen Katakombissa, ja kävelyretken jälkeen suunnattiin nauttimaan yöstä tilavassa majapaikassamme. Lauantaina virkistävän uima-altaan testaamisen jälkeen suunnattiin sitten tutkimaan Pafoksen omaa historiaa vastapainoksi englantilaiselle kulttuurille. Toisin sanoen tutkailimme rauhassa Kato Pafoksen arkeologisia kaivantoja ja hienosti säilyneitä mosaiikkeja. Aivan rannan tuntumassa sijaitseva arkeologinen puisto on kyllä vierailemisen arvoinen kohde. Kaiken kaikkiaan siis hyvinkin onnistunut pikapyrähdys saaren länsiosiin.

Sunnuntai olikin sitten tyystin erilainen, mutta vähintään yhtä antoisa kokemus. Aamulla kävelimme keskustaan ja mielenkiinnolla odotimme matkaseuramme kohtaamista. Ylivoimainen enemmistö matkassa mukana olleista oli siis kotoisin Kamerunista ja yksi ranskalainen Erasmus-opiskelija oli minulle torstaina sanonut ehkä tulevansa – tämän lisäksi muuta emme etukäteen tienneetkään. Bussin lähdettyämme selvisi, että ranskalaisia oli ryhmässä kokonaisuudessaan puolisen tusinaa, jonka lisäksi muita ”eurooppalaisia” oli pari espanjalaista, yksi ruotsalainen, O ja minä. matka alkoi viihdyttävän vauhdikkaasti kun ryhmänvetäjät toivottivat meidät ei-kamerunilaiset lämpimästi tervetulleiksi kunniavierainaan, sanoivat että ”pyytäkää vain rohkeasti mitä haluatte niin me koitamme toteuttaa toiveenne parhaamme mukaan” ja johtivat joukkion afrikkalaishenkiseen vuorolauluun tunnelman nostattamiseksi :D

Kun päästiin pois tasankoalueelta, alkoivat maisemat avautua koko ajan vaan hienompina ympärillämme ja matka taittui rattoisasti matkanjohtajien silloin tällöin vinkkaillessa mitä missäkin suunnassa pitäisi näkyä. Eipä aikaakaan kun pysähdyttiin ensimmäiseen upean idylliseen vuoristokylään nauttimaan näkymistä, verryttelemään jalkoja ja tutustumaan paikalliseen vanhaan ortodoksikirkkoon samalla kun teimme paremmin tuttavuutta matkaseurueemme muiden jäsenten kanssa. Pian matka kuitenkin jatkui kohti Kyproksen huippukohtaa. Ihmisten naamat liimaantuivat tiiviimmin ikkunalaseihin kiinni, kun ensimmäiset valkoiset räpäkkeet alkoivat ilmestyä tienvarren metsiköihin – lunta! Totta se oli. Olin jo ehtinyt tottua ajatukseen, että seuraavan kerran näen lunta joskus ensi syksynä. Toki tiesin että Trodoksella näin talvisaikaan sen verran lunta on, että jopa pieni hiihtokeskus on sinne kyhätty, mutta en ajatellut pääseväni sitä näin mukavan retken puitteissa näkemään. Mutta pääsinpähän! Lopulta pysähdyimme saaren korkeimman kohdan, Olympos-vuoren, huipun tuntumaan Trodos Squarelle, söimme matkan hintaan sisältyneitä herkullisia eväitä, ja lähdimme porukalla ihmettelemään maisemia ja lunta. Osa porukasta laski loskaisissa rinteissä persmäkeä ja yhdessä kiivettiin yhdelle kiviselle huipulle henkeäsalpaavan maiseman äärelle ottamaan yhteiskuvia ja hulluttelemaan.

Aikamme raikkaasta vuoristoilmasta, upeista maisemista ja hyvästä seurasta nautittuamme lähdettiin paluumatkalle, jonka aikana pysähdyttiin toisessa erittäin idyllisessä – joskin perin hiljaisessa – vuoristokylässä. Väestökato on tätäkin kylää koetellut saaren suurimpien kaupunkien vetäessä väkeä puoleensa työpaikkojen ja muiden mahdollisuuksien perässä. Kesäisin ilmeisesti elämä kylässä kuitenkin lisääntyy, kun kesäasukkaat hakeutuvat turvaan Nikosia polttavilta helteiltä raikkaampaan vuoristoilmaan. Piipahdimme kylän komeaa kirkkoa ihmettelemässä, sekä pikavisiitillä pienessä Bysantti-museossa, jossa oli näytillä etenkin ortodoksista kirkkotaidetta lähiseuduilta sekä vähän kauempaakin. Hyödynsimme myös paikallisen hotelli-ravintolan saniteettitiloja, ja sen verran ystävällistä ja vieraanvaraista oli meitä WC-loisia kohtaan osoitettu käytös, että jäin ihan tosissani harkitsemaan tarjoilijan pyyntöä tulla käymään uudestaan ja ruokailla – tai vaikka yöpyä – heidän hoteissaan. Kylästä lähdettyä bussissa saimme vielä kuunnella matkanjohtaja L:n kaunista laulua, ja yhteisen (tosin ranskankielisen) kristillisen ylistys/kiitoslaulun jälkeen illan hämärtyessä uni tuli ja kuittasi suurimman osan väsyneistä matkaajista (allekirjoittaneen mukaan lukien; luonnollisesti). Bussin reitti sattui kulkemaan kotimme ohi, joten ystävällinen kuskimme tipautti meidät kyydistä lähes kotiovelle – Ja perin mukava viikonloppu oli purkitettu.

Nyt on siis taas palattu opiskelijan arkeen ja tiistai-ilta alkaa olla lopuillaan. Tästä ei ole mainitsemisen arvoista kerrottavaa, joten lopetan tähän. Koetan taas palailla näppäimistön ääreen kun on uusia seikkailuja koettu. Tulipahan kirjoitettua taas ihan mojovan mittainen teksti tänne blogiin… Kuvia Pafokselta voitte tällä erää katsella O:n romaniankielisestä entrystä.

I.