Saariautoilua kanssa ystäväin

Tuossa jokunen aika sitten minulla ja O.lla oli kunnia saada neljän hengen matkaseurue Suomesta vieraaksemme tälle Välimeren saarelle, ja yksi viikonloppu sitten vietettiin heidän kanssaan enemmän ja vähemmän tien päällä Kyprokseen maisemissa kurvaillen. Tuosta viikonlopusta ajattelin nyt pientä matkakertomusta toimittaa ja joitakin ajatuksia kanssanne jakaa.

Sovittiin siis treffit perjantaille tänne Nikosiaan, josta oli tarkoitus lähteä Troodosvuorten taakse kauas pois roadtripille. Heti ensi alkuun oli vähän haasteita, kun hotellin väki oli onnistunut markkinoimaan ystävillemme puolicharter-bussikyydin tänne pääkaupunkiin Larnacasta sen sijaan että olisivat hypänneet julkisen liikenteen Intercity-bussiin. Kuski sitten kierteli vähän siellä sun täällä ja tiputteli kaikki muut kyytiläiset muihin osiin Nikosiaa ennen kuin vaivautui tuomaan joukkion kohtaamispaikkaamme. Jouduin pitämään sillä välin puhelinkonferenssia vuokra-autoa välittäneen matkatoimiston kanssa, koska viivästyksen takia emme päässeet kumikalossia noutamaan sovittuun aikaan. No, loppujen lopuksi saatiin porukka kasaan ja autokin noudettua ilman suurempia ongelmia, vaikka matkatoimiston työntekijät eivät kovin hyvin olleetkaan perillä vuokraustoimenpiteistä, kun vuokrafirman rouva oli joutunut jo paikalta poistumaan. Niin matkamme siis lopulta pääsi alkamaan. Täytyy myöntää, että ensi alkuun oli aikas mielenkiintoisaa ja sopivan haasteellista totutella vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja hallintalaitteiden outoon sijaintiin, mutta ilman suurempia kommelluksia selvittiin, vaikka kanssa-autoilijoita välillä totutteluvaiheeni hymyilyttikin.

Kuuden hengen joukkueemme siis suuntasi tila-Ooppelin nokan kohti Troodos vuoristoa. Kilometrien taittuessa maisemat paranivat jatkuvasti, kunnes noustessamme ylemmäs meitä odotti yllätys: lunta oli vuoristossa huomattavasti enemmän kuin kuukausi aikaisemmin kuin O.n kanssa samoilla teillä bussiretkeilimme. Sen lisäksi ylös kiivetessämme sukelsimme pilven sisään, mikä ikävä kyllä rajoitti näkyvyyttä siihen malliin, että huipulta ei tarvinnut paljon maisemia ihastella. Jännityksellä seurasimme numeroiden ensin vähenevän auton lämpömittarissa, jonka jälkeen miinusmerkki ilmaantui eteen ja asteen puolikkaat alkoivat taas kerääntyä. koetin jatkuvasti tunnustella tien pinnan tilaa, mutta ylöspäin mennessä se onneksi tuntui pysyvän sulana. Huipulla pysähdyimme hetkeksi ihmettelemään perin Skandinaavista maisema (ympäröivän pilven vuoksi ei pystynyt oikein näkemään että oltiin korkealla vuoristossa), ennen kuin suuntasimme keulan toista tietä pois vuorelta – tai niin me siis luulimme.

Kun aloimme laskeutua Olympos-vuoren pohjoisrinnettä, muuttui homma entistäkin jännittävämmäksi. Samalla kun muutamia lumihiutaleita alkoi tippua taivaalta, muuttui tie loskaiseksi, mikä ei muutaman millin kulutuspinnalla varustetuille kesärenkaillemme ollut mikään positiivinen yllätys. Hiivimme siis korkeimmalta huipulta alamäkeen sellaista 20km/h vauhtia, josta huolimatta ABS-jarrut saivat välillä nakutella ihan tosissaan. Vastoin oletuksiamme tie pian kääntyi lisäksi uuteen nousuun sen sijaan että olisimme olleet pian lumirajan alapuolella. Onneksemme aurauskalusto oli kuitenkin sen verran saanut työtä tehdyksi, että ylämäissä oli aina jostakin kohtaa tietä sen verran asfalttia näkyvissä, että eteenpäin päästiin. Liikenne oli tosin hiljaista – vain me ja muutama muu sekopäinen vuokra-autoilija. Paikalliset ilmeisesti osasivat olla viisaampia ja pysyttelivät poissa pohjoisrinteiden teiltä. 

Matka siis jatkui, ja niin jatkuivat lumiset vuoretkin! Aina kun luulimme laskun alkaneen, kääntyikin tie neulansilmämutkan jälkeen yllättäen uudelleen nousuun, ja hitaasti länteen päin suunnatessamme kiersimme kutakuinkin kaikki matkanvarrelle sattuneet vuorenhuiput maanvyörymien tielle jättämiä kiviä väistellen. Pitkiin aikoihin ei vastaantulijoita näkynyt, joten kun ensimmäisen peltikummajaisen etuvalot ilmaantuivat mutkan takaa, autossa olijat vallan kiljahtivat säikähdyksestä ja kaikki säpsähtivät – kuski mukaan lukien :) Parin tunnin raivoisan ratin vääntämisen ja tienpinnan jatkuvan tarkkailun jälkeen aloimme pikkuhiljaa lopulta olla lumirajan alapuolella ja puskapissitauon jälkeen tunnelmat autossa olivat korkeammalla – etenkin kun kirkkaan sininen meri silloin tällöin pilkahteli vuorten lomasta. Auringon vajotessa alemmas ajelimme silmiä hivelevän kauniiden viininviljelyseutujen halki Pafoksen kylttejä seuraillen. Rannikon matalammilta vehreiltä kukkuloilta Välimeri avautui syvän sinisenä edessämme samalla kun aurinko loi häikäisevän siltansa veden yli laskeutuessamme Pafoksen laitamille ja pysähtyessämme syömään Kyproslaista grilliruokaa.

Aterian jälkeen oli ilta jo hämärtynyt, ja oli aika ruveta pohtimaan yöllistä leposijaa. Päätimme lähteä kokeilemaan hotellia, jossa O.n kanssa olimme yöpyneet kuukautta aiemmin, ja saimmekin neuvoteltua huonehintaa sen verran alaspäin alun perin meille ehdotetusta, että päätimme tehdä majamme siksi yöksi jälleen hotelli Paphiessaan. Ilta sujui rattoisasti rantapromenadia maleksien ja miellyttävässä pubissa istuskellen, jonka jälkeen väsyneet matkaajat löysivät levon päivän seikkailuistaan hotellin vuoteissa.

Aamulla käytiin tankkaamassa energiaa englantilaistyylisen aamupalan merkeissä eräässä merenrantakahvilassa, jonka jälkeen muodostimme joukostamme kaksi ryhmää sukupuolijakaumaa noudattaen: naiset shoppallemaan ja miehet seikkailemaan. Kauniimman osaston tutustuessa Pafoksen myymälätarjontaan me T.n kanssa vierailimme katakombissa ja ikivanhojen asuinsijojen luolamaisissa raunioissa. Pari tuntia kului molemmilta osastoilta rattoisasti, ja ostoksiakin näkyi mukaan tarttuneen.

Tämän jälkeen olikin aika jättää Pafos taakse ja suunnata rannikkoa pitkin Afroditen syntymäpaikalle matkalla Limassoliin. Afroditen syntymäpaikka on siis se kohta Kyproksen läntistä rannikkoa, jossa kyseinen rakkaudenjumalatar taruston mukaan nousi merestä. Nousi joku sieltä aikanaan tai ei, niin kyseessä on äärimmäisen vaikuttava pätkä rannikkoa, jonka häikäisevää kauneutta ihastellessa meiltä vierähti tovi jos toinenkin kameroiden räpsähdellessä ja aaltojen kohistessa rannan erikoisten kivimuodostelmien lomassa. Lopulta olimme kuitenkin hengittäneet maisemaa tarpeeksemme ja matka jatkui kohti Limassolia. Ilta kuitenkin alkoi taas jo hiipiä päälle, joten eläintarha jätettiin väliin ja Limassolin vierailu rajoittui rantabulevardilla maleskeluun ja kreikkalais-italialaisessa ravintolassa syömiseen. Ruoka oli hyvää, mutta laskun saapuessa yllätys oli ikävä. Annosten hinnat olivat kyllä sitä mitä pitikin, mutta koska juomien hintoja ei ruokalistassa oltu mainittu, tilasimme vain vettä. Tämä osoittautui virheeksi, sillä rosvoryökäleet laskuttivat yhteensä 12€ kahdesta litran vesipullosta!! Mitä tästä opimme: jos juomien hintoja ei ruokalistassa näy, on parempi tivata hintaa etukäteen tai kävellä ulos. Mutta mutta, kuten sanoin pitsat olivat maittavia – ja onneksi meitä oli kuusi henkeä jakamassa vesipullojen aiheuttamat tappiot :)

Limassolista lähdettyämme piipahdimme Larnacassa ystäviemme hotellilla, jonka jälkeen matka jatkui Larnacan rantakohteeseen. Vaikka alue tähän aikaan vuodesta olikin hiljaista, löysimme erään suht mukavan baarin, jonka lauantai-illan karaoke-esiintyjien kuunteleminen oli perin viihdyttävää. Esitysten taso oli vaihteleva, mutta olipa joukkoon eksynyt useampikin ihan mainio karaoketähti. Meistä kukaan ei tällä kertaa mikkiin tarttunut. Tipautettuamme ystävämme hotellille, minä ja O. ajelimme kotiin Nikosiaan nukkumaan ja keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuihin.

Sunnuntai-aamuna sitten poimimme tiimin 4 jäsentä Larnacasta, vierailimme Larnacan suolajärven rannalla sijaitsevassa, muutama vuosi sitten restauroidussa Hala Sultan Tekke –moskeijassa, ja jatkoimme matkaa kohti saaren kaakkoisoisia. Valitettavasti suolajärvellä ei tällä kertaa sattunut olemaan flamingoja – liekövät mokomat jo vaihtaneet maisemaa kesäksi. Joka tapauksessa tie vei meidät Cape Grekon tuntumaan aivan saaren kaakkoisimpaan kärkeen, jossa kukkulalle kiivetessämme avautui edessämme jälleen silmiä hivelevän upea maisema. Keväisen auringon lämmittäessä meri hohti mitä upeimmissa sinisen sävyissä ja rantojen rosoinen kalkkikivi tarjosi upean vastakohdan meren aalloille. Aikamme maisemaa ihasteltuamme teimme pienen siirtymätaipaleen lähemmäksi Agia Napaa ihastelemaan meren aaltojen rantakallioon syövyttämiä luolastoja ylhäältä käsin. Valokuvatessamme kuumeisesti näitä valtavia onkaloita seisoimme käytännössä tyhjän päällä, sillä aaltojen pauhina oli syönyt kalliota altamme useiden metrien verran.

Näiden jylhien maisemien jälkeen vetäydyimme Nissi-Beach hiekkarannalle lepäilemään. Valitettavasti tämä turistikohde oli käytännössä kiinni vielä tähän aikaan vuodesta, joten esimerkiksi yleisiin vessoihin ja pukukoppeihin ei ollut pääsyä, vaikka rannalla useampi ihminen käyskentelikin aurinkoa ottaen ja aalloissa kahlaillen. Vaikka tuuli olikin ehkä hiukan turhan raikas, saivat halukkaat pohjoisen asukit vähän väriä pintaan, simpukoita matkamuistoksi ja uimareissun välimeressä heitettyä. Rannalta poistuessamme alkoivat ”suolet syömään toisiaan” kuten seurueemme jäsenet osuvasti asian ilmaisivat, ja löysimmekin oikein miellyttävän Flames-nimisen ravintolan, joka oli auki ja toivotti meidät tervetulleeksi. Jos edellisenä päivänä ravintolakokemus Limassolissa oli päättynyt karvaaseen yllätykseen, niin näin ei ollut asian laita tällä erää. Ruokalista oli erittäin selkeä ja järkevästi hinnoiteltu, minkä lisäksi palvelu oli erittäin ystävällistä ja asiallista. Ravintolapäällikkö intaantui juttelemaan kanssamme ihan tosissaan, mutta juuri sopivasti, että se ei millään tapaa häirinnyt. Hän kertoili meille Kyproksesta ja kokemuksistaan työskentelystä ravintola-alalla helteisinä kesäkuukausina. Illallishetkemme sujui rattoisasti ja laskun pyytämisen jälkeen talo tarjosi vielä kaiken kukkuraksi mustikkaliköörit jälkiruuaksi. Miellyttävä kokemus siis – jos satutte Nissi Beachin suunnalla liikkumaan, niin voin suositella kyseistä ravintolaa.

Näin oli siis sunnuntai-ilta hämärtynyt ja viikonlopun seikkailu alkoi olla takanapäin. Piipahdimme vielä ystäviemme hotellilla, ennen kuin suuntasimme O.n kanssa takaisin Nikosiaan ja opiskelijan arkitodellisuuteen. Kiitos Suomesta saapuneille ystävillemme oikein mukavasta viikonlopusta!

I.