Tervehdys rakkaat blogisivullemme eksyneet kanssaihmisolennot! Ihan tähän kärkeen haluan esittää pahoitteluni päivitysten täydellisestä puuttumisesta muutamien menneiden viikkojen ajalta. Kysymys ei suinkaan ole siitä, ettei elämäämme ole siunaantunut yhtään raportoimisen arvoista tapahtumaa, vaan pikemminkin päinvastoin. Viimeiset viikot ovat olleet niin kiireisiä, että ei ole edes ehtinyt persettään bloginkirjoitusasentoon asetella, mutta tänään tuntuu olevan sen verran hiljaisempi ilta, että ehdin ainakin joistakin seikkailuistamme hiukan kertoilla.
Paljon on siis viime viikkoina tapahtunut ja ympäriinsä reissailtu, mutta aloitan kronologisesti ensimmäisestä (kuten myös maantieteellisesti pisimmälle suuntautuneesta) retkestämme Euroopan ja Aasian yhtymäkohtaan Turkin Istanbuliin, joka kreikan kielessä tunnetaan edelleenkin itsepäisesti Konstantinopolina. Jälleen pieni yksityiskohta, joka osuvasti kuvaa Kreikkalaisten ja Turkkilaisten hellän ystävällistä suhdetta...
Perjantaina 4 päivä kuluvaa kuuta herätä paukautettiin kolmen eri herätyskellon voimin aamulla aikaisemmin kuin Juhani ja Liisa joulukirkkoon konsanaan, sillä aamuviiteen mennessä oltiin oltu jo hereillä puolisentoista tuntia ja hilattu takamuksemme ensin asunnolta taksilla rajanylityspaikalle, josta jalkaisin halki aamuöisen Pohjois-Nikosian linja-autoasemalle, josta nousimme Ercanin lentokentälle vievään bussiin. Ercan on siis Turkkilaismiehityksen alla olevan Pohjois-Kyproksen puolella Nikosian laitamilla sijaitseva lentokenttä, josta lentoja lähtee vain ja ainoastaan turkkiin. Mikään muu maa kun ei ole Pohjois-Nikosian itsenäisyyttä siis tunnistanut, niin lentokenttääkään ei poliittisesti "ole olemassa" muiden kuin Turkin näkökulmasta :) Oli miten oli, pieni ja siistikuntoinen Ercanin lentokenttä on kuitenkin vahvasti läsnä fyysisessä todellisuudessa, ja ihan oikea Atlasjet-lentoyhtiön Boeing-lentokone meidät sieltä turvallisesti ja mukavasti Istanbuliin kuljetti.
Istanbul Atatürk -kentälle sitten laskeuduttiin aamulla puoli yhdeksältä, ja aloitimme seikkailumme tuossa idän ja lännen rajamailla häilyvässä metropolissa. Heti junamatkalla lentokentältä kaupunkiin sattui perin kummallinen tapaus, kun vastakkaisella penkillä puhuvien miesten puheesta ymmärsin tasan kaksi sanaa "Finlandia" ja "Helsinki". Siinä junasta poistuessani päätin huikata jutustelijoille lontoon kielellä, että olen muuten Suomesta, ja kappas kummaa, toinen miehistä oli jäämässä samalla pysäkillä pois ja vastasi myös suomeksi... Muutama sananen siinä vaihdettiin ja selvisi, että miehen äiti oli kotoisin Sisiliasta, hän itse oli syntynyt ja kasvanut Turkissa, mutta on nykyään Suomen kansalainen ja asustellut pohjolan hyvinvointivaltiossa jo 23 vuotta. Perin lystikäs alku matkalle siis.
Pienen etsimisen ja läheisen ravintolan avuliaan tarjoilija avulla sitten löydettiin hotellille, jossa jouduttiin O.n kanssa ottamaan kaikki Englannissa työskennellessämme oppimamme reklamaatiotaidot käyttöön, kun huone ei ollut sitä mitä luvattiin. Varasimme huoneen parisängyllä, mutta saimme hotellin vanhaan arsenaaliin kuuluneen kulahtaneen twin-mallisen (eli kahden erillisen sängyn) huoneen, joka ei vielä Istanbulin talvisäässä tahtonut oikein lämmetä. Noo-o eipä tuosta huoneesta suuria rahoja kyllä maksettukaan, ja ottaen huomioon, että matkakumppaneinamme ollut saksalaispariskunta oli maksanut huoneestaan kovemman hinnan (koska varasivat sen myöhemmin), oli reilua, että meillä oli näitä ongelmia, eikä heillä. Neljä yötä olimme siis Istanbulissa yhteensä, ja viimeiseksi kahdeksi yöksi saimme O.n kanssa sitä mitä tilasimme, ja vieläpä ihan riittävän lämpötilan, kun saimme huoneen vaihdettua. Mutta se siitä aiheesta.
Ennen kuin rupean tarkemmin kertoilemaan kokemuksistamme ja elämyksistämme Istanbulissa, haluan ehdottomasti jakaa yllätyksen, jonka koimme kun yritin kirjoittaa pienen artikkelin ensimmäisestä päivästämme kaupungissa tähän kyseiseen blogiin. Kun yritin päästä tälle sivustolle Turkissa, ilmestyi ruudulle vain pieni punainen teksti tuolla suomen kielen kaukaisella sukulaisella. Pienen Googlettamisen jälkeen selvisi, että kyseessä todellakin oli juuri se, mitä en ensin ollut uskoa todeksi: Turkin hallitus sensuroi Internet-sivustoille pääsemistä niin raskaasti, että blogger.com sivustolle pääsy on siinä maassa estetty viranomaisten toimesta! Meidät vallannut tunne oli lähes surrealistinen. Kiinassa tai esimerkiksi Saudi-Arabiassa ei vastaava kokemus olisi minua juuri yllättänyt, mutta maassa joka mukamas jollakin (pääosin taloudellisilla) rahkeilla yrittää päästä Euroopan Unionin jäseneksi, tällaista en odottanut. Oikeastaan vielä hurjempaa on että syy tähän estoon on se, että joku tähän blogiportaaliin kirjoittanut, oli röyhkeyksissään uskaltanut kritisoida modernin Turkin perustajaa Kemal Atatürkia. Selvennykseksi: kyseisen puolijumalan kritisoiminen on siis nimenomaan erikseen kielletty Turkin lain nojalla - että sellaista sananvapautta Turkissa. Eikä blogger.com siis suinkaan ole ainoa sivusto, joka Turkissa on kielletty, vaan blokattujen sivujen määrä taitaa liikkua tuhansissa. Itse asiassa jopa Youtube oli Turkin maalla kielletty pitkän aikaa, mutta tällä hetkellä ainakin toistaiseksi toimii. Ne videot, jotka loukkaavat edesmennyttä herra Atatürkia tosin - luonnollisesti - eivät taida kovin helpolla aueta.
Muutenkin on mielestäni perin erikoista, että islamilaisessa valtiossa, jossa uskonnollisten vähemmistöjen (kuten kristittyjen) olot eivät ihan ruusuilla tanssimista ole, entisen johtajan henkilökultti on niin vahva, ja hänen kritisoimisensa on lähes Jumalanpilkkaan rinnastettava rikos. Epävirallinen turkkilainen versio islamilaisesta uskontunnustuksesta tuntuisi oleva "Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa - eikä sovi unohtaa Atatürkia". No, edellinen lause saattaa olla hiukan liian karrikoitu, eikä kukaan oikea turkkilainen muslimi tietenkään koskaan sanoisi mitään tällaista. Pointtini on yksinkertaisesti se, että kuten en odottanut EU-jäsenyyttä havittelevalta valtiolta näin vahvaa sensuuria (muita ihmisoikeusongelmia tiesin kyllä Turkissa oleva), an myöskään odottanut löytäväni islamilaisesta valtiosta näin vahvaa ja lailla suojattua henkilökulttia - Atatürk on selväsi enemmän kuin vain merkittävä historiallinen hahmo, hän on kansallinen kyseenalaistamaton ikoni.
Mutta siirtykäämme politiikasta muihin aiheisiin. Koska olimme aikaisin liikkeellä, ehdimme jo ensimmäisenä päivänä muun muassa tutustumaan sulttaanien hautapaikkoihin ja vierailemaan Dolmabahce-palatsissa, joka toimi vanhan Turkkilaisen imperiumin viimeisten sulttaanien asuin- ja hallintorakennuksena, ja jossa myös edellä mainittu Atatürk heitti henkensä. Huone jossa tämä puolijumala kuoli, on oppaamme mukaan säilytetty entisellään, ja näimme hänen kuolinvuoteensa lisäksi muun muassa hänen lääkekaappinsa ja pyörätuolinsa. Itseeni tämä nyt ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta kokonaisuutena palatsi on kyllä vierailemisen arvoinen, joskin tyyliltään hyvin eurooppalainen. Omalla tavallaan on tietysti kiehtovaa nähdä eurooppalaistyylinen palatsi, jossa kuitenkin on vahvasti läsnä itäinen sulttaanien perintö. Palatsissa ja haaremissa pääsee vierailemaan ainoastaan oppaan vetämissä ryhmissä, missä tietysti on sekä huonot, että hyvät puolensa: toisaalta huoneista saa paljon enemmän irti, kun joku hiukan selittää mitä silmien edessä avautuu, mutta mitään yksittäistä huonetta ei ole aikaa jäädä pidemmälti ihmettelemään. Sen lisäksi tietysti Turkin tai Englannin kielen taito on erittäin suositeltavaa, sillä nämä ovat ne kaksi kieltä, joilla kierroksen koko päivän säännöllisin väliajoin alkavat.
Lauantaina meillä oli onni saada joukkoomme puolipaikallinen opas, kun kaupungissa useamman viikon viettänyt vaihto-opiskelija (joka oli viettänyt syyslukukauden Kyproksella) liittyi joukkoomme ja esitteli hiukan paikkoja. Pääsimme käymään muun muassa Istanbulin köyhemmissä kortteleissa, joihin turistit harvoin eksyvät, vaikka maantieteellinen etäisyys suurten merkkiliikkeiden täyttämiltä kävelykaduilla ei kovin suuri olekaan. Hän myös näytti meille paikan, jossa kurdien ja turkin hallintokoneiston välisten jännitteiden eskaloituminen oli johtanut jälleen yhteen itsemurhaiskuun, jossa pari turkkilaispoliisia oli saanut surmansa aivan Istanbulin uudessa keskustassa vain paria kuukautta aiemmin. Lisäksi piipahdimme pikapuoliin toisella mantereella, kun ylitimme joukkoliikenne lautalla Bosporinsalmen ja kävimme Aasiassa syömässä, enne kuin taas palasimme iltapäiväksi Eurooppaan. Kävimme vielä Sinisessä Moskeijassa, jossa epäkunnioittavasti naureskelimme naispuolisten vartijoiden yrityksille pitää naiset ja turistit poissa rukoukselle pyhitetystä moskeijan osasta. Täytyy tosin myöntää, että on turkkilaisilta hyvin reilua, että niin nais- kuin miesturistitkin päästetään tasapuolisesti ihmettelemään moskeijaa sisältä päin - tämä kun ei monissa arabimaissa tulisi kuuloonkaan.
Seuraavaksi suuntasimme Grand Basaariin, joka nimensä mukaisesti on valtava (35 000 neliömetriä) katettu yhtenäinen basaarialue, josta tarttui mukaan kokoelmiini Turkin lippu, O.lle käsinmaalattu posliinikippo, ja suomalaiselle vaihtariystävällemme B.lle synttärilahja. Täytyy myöntää että basaari oli positiivinen yllätys, sillä myyjät olivat huomattavasti vähemmän aggressiivisia kuin paikan ulkopuolella, jossa eräs kohtalaisen sujuvasti suomea puhunut turisteja metsästävä turkkilaismies yritti tehdä meihin positiivisen ensivaikutuksen kiroilemalla kuuluvasti suomeksi, roikkui mukanamme pitkän aikaa, kunnes kävi selväksi, että emme olleet hänestä kiinnostuneita, ja lopulta huuteli suomenkielisiä solvauksia peräämme kun saimme ukonkutaleen karistettua kannoiltamme. Tähän verrattuna basaarin sisällä kauppansa oven suussa seisonut mies joka surkealla äänellä totesi että "I need a customer" ("tarvitsen asiakkaan"), oli hellyttävän hupaisa, ja olisin mielelläni ostanut häneltä jotain, jos hänelle vain olisi ollut myytävänä mitään, mikä olisi minua sattunut kiinnostamaan. Basaarikierroksen jälkeen illalla piipahdimme "paikallis"ystävämme kanssa vielä eräissä kansainvälisten opiskelijoiden kotibileissä, ennen kun suuntasimme hotellille latailemaan akkuja seuraavan päivän retkiä varten.
Sunnuntaina olikin sitten vuorossa kauan suunniteltu Bosporinsalmen risteily, jonka aikana mukavasti lämmitetty ja viihtyisä, joskin kohtalaisen kulahtanut, laivamme kuljetti meidät aivan Mustan Meren suulle saakka. Edellisenä iltana olimme kuitenkin onneksemme havainneet sen julman tosiasian, että Hagia Sofia (joka siis nykyään on museo) on maanantaisin kiinni, joten heti aamuvarhaisella puoli yhdeksän jälkeen olimme malttamattomana odottamassa porttien aukeamista, jotta ehdimme vierailla tässä historiallisessa ja valtavassa kirkossa/moskeijassa ennen laivamme lähtöä. Kun portit lopulta yhdeksältä aukesivat, olimme O.n kanssa ensimmäisiä, jotka sinä päivänä tähän majesteettiseen rakennukseen sisälle astuivat. Kun Istanbulissa käy, niin onhan tämä Konstantinopolin kulta-ajan maamerkki nähtävä. Vaikka rakennus onkin monelta osin melkoisen rapistunut, on se mielestäni silti näkemisen arvoinen osaltaan juuri sen takia. Monumentaalisen kokonsa lisäksi Hagia Sofiassa on omalla tavallaan vaikuttavaa juuri se, että sen rapistuneisuudessa historian havina ja kaupungin merkitys menneille imperiumeille tullee ehkä paremmin julki, kuin jos rakennus olisi restauroitu jonkin tietyn aikakauden mukaiseksi. Samalla sen rooli "museona", jonka ylläpitoon ei liiemmin panosteta, kertoo osuvasti myös siitä, että Istanbul ei enää ole kansainvälisesti merkittävimpien metropolien joukossa, ja nykyisen Turkin viranomaiset eivät oikein tiedä mitä rakennuksella pitäisi tehdä (paitsi tietysti nyhtää rahaa turisteilta).
Vaikka keli olikin hiukan pilvinen, vettä ei sentään satanut ja Bosporin retki oli muutenkin hyvin onnistunut. Matkamme huipentui kolmen tunnin oleiluun pienessä ja idyllisessä (joskin hikan turistisessa) kalastajakylässä Bosporin suulla, jossa söimme kalaa lounaaksi ja kiipesimme läheisen kukkulan laelle ihailemaan maisemia. Vaikka kukkulan huipulle rakennetun linnan raunioille pääsy olikin kielletty arkeologisten kaivausten takia, aukesivat edessämme komeat maisemat niin Eurooppaan kuin Aasiaankin - sekä tietysti mustan meren aavalle ulapalle. Illalla sateisessa Istanbulissa yritimme tutustua kaupungin shoppaalumahdollisuuksiin vaihtelevalla menestyksellä. Emme löytäneet etsimäämme valtavaa ostoskeskusta, mutta ystäväpariskuntamme sai jotakin ostettua eräästä toisesta keskuksesta. Niin ja ostimmehan mekin O.n kanssa tuubillinen hammastahnaa :)
Maanantaina vierailimme Topkapi-palatsissa, jossa mielenkiintoisinta olivat sulttaanien aarrekammioiden tavarat ja pyhäinjäännökset, joskin hyytävän kylmä ilma teki vierailustamme vähemmän miellyttävän. Kunnon talvivaatteilla olisi tietysti pärjännyt, mutta kun kaikki talviset vermeeni sijaitsivat tuhansien kilometrien päässä pohjoisessa, niin eivät ne paljon lämmittäneet. Näin kristittynä pyhäinjäännöksistä mielenkiintoisia olivat ehdottomasti "profeetta" Davidin miekka, "profeetta" Abrahamin kattila, profeetta Mooseksen sauva sekä profeetta Johanneksen (kastaja) kallon palanen ja käsi. Skeptisen luonteeni pohjalta en nyt ihan sataprosenttisen varma esineiden aitoudesta, kun en tiedä miten perusteellisten tutkimusten perusteella esineiden omistajat on määritelty, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Ainakin kyseinen miekka saattaa tietysti hyvinkin olla lähtöisin kuningas Daavidin asevarastosta. Käyttikö herra sitä koskaan itse, onkin varmasti toinen juttu. Joka tapauksessa oli mielenkiintoista löytää tällä tavalla nimettyjä esineitä ja nähdä näiden Kristinuskon (ja juutalaisuuden) suurten hahmojen nimien edessä termi "profeetta" tässä islamilaisessa paikassa. Tietenkin suurimmat huoneet ja komeimmat vitriinit oli varattu Profeetta Muhammedin parran palasille, kaaban mustan kiven suojuskopin oven vanhoille saranoille ja muulle heille tärkeälle krääsälle...
Maanantain toinen vierailukohteemme oli omalla tavallaan ehkä mielenkiintoisin ja yllättävin koko matkalla. Vajosimme maan alle (tai siis kävelimme portaita pitkin, mutta vajoaminen kuulostaa dramaattisemmalta) Basilica Cisterniin, joka on Konstantinopolin suuruuden aikainen valtava maanalainen pylvässalin mallinen vesisäiliö. Konstantinopolin jouduttua Ottomaanien käsiin säiliö jäi unholaan, ja löydettiin uudelleen satoja vuosia myöhemmin, kun kävi ilmi, että kyseisen kaupunginosan asukkaat nostivat ämpäreillä vettä kellariensa lattioissa olevista rei'istä. Joskus vedennostoämpäreihin sattui jopa kaloja sekaan... Näiden kalojen jälkeläisiä uiskentelee edelleenkin tämän valtavan maanalaisen pylvässalin pohjalla olevassa vedessä, jonka ylle rakennettuja siltoja pitkin vierailija nykyään pääsevät tätä majesteettista ja surrealistista paikkaa ihailemaan. Osa tästä vanhasta vesisäiliöstä on edelleenkin vierailijoiden ulottumattomissa, mutta silti kyseessä on erittäin vaikuttavan kokoinen maanalainen kammio, johon käyttövettä aikoinaan johdettiin 19 km:n päässä sijaitsevasta järvestä.
Viimeisenä iltana ehdimme vielä vierailemaan pari päivää aikaisemmin avatussa Turkin korkeimmassa rakennuksessa (Istanbul Sapphire) sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa näimme muun muassa vaijerien varassa lentelevän ja viulua taidokkaasti soittavan muusikon.
Tiistai-aamuna olikin taas vuorossa aikainen herätys ja matka lentokentälle, jossa Atlasjetin Check in-virkailija tempaisi pöytänsä alta passeja palauttaessaan ruusut seurueemme naispuolisille jäsenille kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi. Hieno ele turkkilaisilta (ottaen huomioon että maassa tapahtuu edelleen 5 kunniamurhaa päivässä). Lopulta pääsimme kunnialla kotiin Nikosiaan, vaikka periaatteessa maahan tulo Pohjois-Kyproksen "laittomien" rajanylityspaikkojen kautta onkin kiellettyä. Tämä on kuitenkin lakipykälä, jota Kyproksen (siis etelän) rajaviranomaiset eivät nykyään turhan tiukasti onneksi valvo. Vaikka heillä periaatteessa on oikeus antaa kyseisestä rikkeestä 1800€:n sakko, ei tätä käsittääkseni ole EU-kansalaisille määrätty useampaan vuoteen, joten todellista riskiä ei juuri ole. Tosin Turkista ostettu tuliaiset ja Turkista tai Pohjois-Kyprokselta ostetut tupakat ja alkoholi takavarikoidaan, jos niitä kassit satutaan tutkimaan ja niitä sieltä löytyy.
Ja näin, on Istanbulin matkakertomus saatettu luettavaksi. Jos kertaistumalta jaksoit tänne asti kanssani taivaltaa, niin en voi muuta kuin onnitella. O. sanoi, että olisi pitänyt jakaa ainakin kahteen osaan...mutta voihan yhden tekstin myös lukea kahdessa osassa, eikö totta :)
Paljon muutakin on siis viimeviikkoina koettu, mutta koetan palata niihin aiheisiin lähipäivinä,
I.
No comments:
Post a Comment