Tuesday, December 20, 2011

Kokemuksia ja kohtaamisia Kuala Lumpurissa

Malesiassa vietetyt päivät olivat hienoja ja monella tapaa täynnä rikastuttavia kokemuksia. Ennen Kuala Lumpuriin saapumistamme minulla ei ollut juurikaan käsitystä siitä, mitä muuta näkemisen arvoista maasta ja sen pääkaupungista löytyisi, kuin vuosituhannen vaihteessa maailman korkeimman rakennuksen titteliä kantaneet Petronas Twin Towers -nimen alla taivasta hipovat arkkitehtuuriltaan kauniit kakasoistornit. Malesian öljy-yhtiön mukaan nimetty pilvenpiirtäjä siis pitää edelleen hallussaan maailman korkeimpien kaksoistornien titteliä.

Vaikka Huima pilvenpiirtäjä ei jättänytkään maailmanvaltakaudelaan korkeista rakennuksista kiinnostunutta allekirjoittanutta millään tavalla kylmäksi, vaan oli juuri niin vaikuttava näky kun olin uskaltanut olettaakin, tarjosi Malesia noiden kolmen vuorokauden aikana paljon muutakin materiaalia mahtavien matkustelumuistojen varastoon. Kertoilen tässä nyt pikaisesti ensimmäisen päivän tapahtumista.

Kun tiistaina aamutuimaan saimme väännettyä itsemme ylös Travel Hub Guesthousin mahtavan ystävällisen henkilökunnan ystävällisesti tarjoamalta sohvalta, lähdimme tutustumaan ympäristöön ja selvittämään mihin yöllinen seikkailuvoikein oli meidät johtanut. Katujen öinen autius oli muuttunut amupäivän vilinään ja liikenneruuhkiin, noiden opimme olevan erottamaton osa Kuala Lumpurin arkea aamuvarhaisesta iltamyöhään. Suuntasimmekin asuttamamme Chinatownin poikki ja päätimme hoitaa paluujätjestelyt alta pois suunnaten kaupungin päärautatieasemalle junalippuja ostamaan. Reissu osoittautuu hyvinkin tuloksekkaaksi, sillä emme ainoastaan saaneet ostettua perin kohtuuhintaisia alle 9 euron hintaista junalippuja Singaporeen torstain ja perjantain väliseksi yöksi, vaan saimme rautatieaseman turisti-infossa parasta asiakaspalvelua mihin olemme ikinä törmänneet maailmalla reissatessamme. Äärimmäisen ystävällinen nuori nainen kertoili meille pääkaupungin nähtävyyksistä ja innostuneesti neuvoi meitä mahdollisuuksista tehdä päiväretkiä lähialueille ja kauemmaksikin. Hän antoi tarkkoja neuvoja, neuvvoi parhaita reittejä, kertoili omista suosikeistaan ja ymmärsi budjettimatkaajien tarpeen edullisille vaihtoehdoille.

Rautatieasemalla saimme myös ensikosketuksia äärimmäisen kohteliaaseen Malesialaiseen palvelukulttuuriin lounaalla pistäytyessämme. Ennen matkaa olimme kuulleet Singaporelaisten vieraanvaraisuudesta, ja vaikka minulla ei varsinaisesti pahaa sanottavaa ole eteläisen kaupunkivaltion palvelukulttuurista, niin kohteliaisuudessa ja ystävällisyydessä he kyllä kokemustemme mukaan jäävät selvästi kakkoseksi pohjoiselle naapurilleen. Esimerkiksi: jos Singaporessa vastaa kieltävästi kauppaan tai ravitsemusliikkeeseen kosiskelvalle työntekijälle, keskustelu loppuu siihen ja potentiaalinen asiakas ikään kuin lakkaa olemasta myös ihmisenä. Malesiassa puolestaan tavallisimmin kieltäytymistä seuraa vielä ainakin puskohteliaisuus tyyliin "all right, thank you!".

Ensimmäiseen päiväämme Malesian monarkiassa mahtui vielä rautatieasemavierailun ja majapaikkaan asettautumisen jälkeen vierailu mainitsemaani Petronas Twin Towers rakennukseen, pitkähkö mukava keskustelu kadulla sadetta pitäessämme tapaamme Malesian valtion matkailupalveluissa työskentelevän miehen kanssa, suljettujen porttien ja äkkiä lasketuvan tropiikin pimeyden hankaloittama seikkailu keskelle kaupunkia jätetyn pienehkön sademetsäalueen poikki, ja kiipeäminen satoja metrejä korkeaan näkötorniin tuon sademetsäkukkulan laelle ihailemaan suurkaupungin valoja. Päivä päättyi lähellä kotia (niin kotoisa tunnelma majapaikassamme oli mahtavan henkilökunnan vuoksi, että tuntui luonnolliselta kutsua paikkaa kodiksi :) ) Chinatownissa nautittiin herkullisen grillivarrasateriaan, jossa 0,5-1 euron kappalehintaan valitsimme valmiiksi kasatuista grillivartaista itsellemme mieluisimmat Malesialaiset Satay-herkut, jotka henkilökunta sitten grillasi ja me huuhtelimme alas tureeltaan puristetulla hedelmämehulla.

Pitkän yön jälkeen siis perin onnistunut päivä ja ensikosketukset Malesiaan.

I.

No comments:

Post a Comment